keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Blogi korkattu!

Tervetuloa hääblogiini! Olen pari kuukautta lueskellut lukuisia hääblogeja, ja päätin vihdoinkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja perustaa oman blogini. Blogin tarkoituksena on toimia muistilistana ja pohdiskelupaikkana itselleni sekä toivottavasti myös tarjota ideoita ja vinkkejä muille tuleville morsioille ja sulhoillekin.

Hääjärjestelymme ovatkin lähteneet jo ihan mukavasti käyntiin, vaikka aikataulumme ovat olleet melkoisen hektiset viimeiset pari kuukautta. Tärkein on onneksi saatu hoidettua, eli hääpaikan varaus! (No, itse asiassa vahvistimme varauksemme juurikin eilen.) Häämme ovat siis kesällä 2013 Helsingissä.

Iiks, tästä se lähtee!




2 kommenttia:

  1. Kiitoksia! :) En ole aikaisemmin pitänyt blogia, joten alku menee vähän opetellessa, että mitäs kaikkea tällä voikaan tehdä. En ole toisaalta ennen ollut menossa naimisiinkaan, joten opetellessa menee senkin kanssa, heh!

    VastaaPoista